Hieman historiaa

Eerola-Yhtiöt Oy on ympäristöalan ammattilainen, josta reilussa 40 toimintavuodessa on kehittynyt toimialansa osaamisjohtaja.

Eerolan ympäristöliiketoiminta alkoi vuonna 1969, kun Harri ja Paula Eerola aloitti Espoossa lokahuoltopalvelun hankkimalla kuljetusyritykseensä ensimmäisen loka-auton.

Toiminta laajeni 70- ja 80-luvuilla lokahuollon luonnollisille lähialoille: viemärihuoltoon sekä kiinteistöjen ja rakentamisen tarvitsemiin kuljetuspalveluihin. Yritys kasvoi ja toimialaosaaminen syveni.

1990-luvun alku muodostui Eerola-yhtiöille suurien päätösten ajaksi. Yrityksen perustaja Harri Eerola kuoli. Samoihin aikoihin Suomi oli yritystoimintaa syvästi ravistelleessa lamassa.

Yhtiö suuntautui uudestaan. Viemärihuollosta laajennuttiin viemärisaneeraukseen ja toimintaa laajennettiin maantieteellisesti. Kasvu sekä luonnollisesti että myöhemmin yritysostoin kasvatti yhtiön viemärihuollon valtakunnalliseksi toimijaksi. Samalla yhtiön toiminta laajentui vesihuoltoon ja putkistosaneeraukseen.

Tänään Eerola-yhtiöt on viemäri- ja puhdasvesipalvelujen johtava toteuttaja ja osaaja, joka pystyy ratkaisemaan poikkeuksellisen vaativia kohteita.

Alusta alkaen Eerola-yhtiöissä on ymmärretty erottumisen merkitys. Onpa kyseessä asiakaspalvelun taso, osaamisen merkitys asiakassuhteiden perustana tai ulkoinen ilme, Eerola-yhtiöt erottuvat edukseen.

Hyvä ympäristöhuolto luo viihtyisyyttä, toimivuutta ja lisäarvoa niin teollisuuteen kuin pienkiinteistöillekin Työ on hoidettu hyvin, kun sitä ei huomata.